
Kunnan yleinen hallinto toimii kunnanhallituksen alaisena.
Yleishallinnon piiriin kuuluvat esimerkiksi keskustoimisto, taloustoimisto, elinkeinotoiminta, maanvuokraus ja maaseutuasiat kuten maatalouden kehittäminen ja edistäminen. Siihen kuuluvat myös matkailu ja kunnan markkinointi, joukkoliikenneasiat, henkilöstöhallinto, IT ja käännöspalvelut.
Sivistyslautakunnan toimialaan kuuluvat mm. kunnan koulutoimi, esikoulut ja lasten päivähoito, kansalaisopisto sekä vapaa-aikatoiminta, kuten kulttuuri, kirjasto, nuorisotoiminta, liikunta ja ystävyyskuntatoiminta.
Rakennusvalvonta- ja ympäristötoimistot työskentelevät rakennus- ja ympäristölautakunnan alaisena.
Teknisen lautakunnan piiriin kuuluvat mm. kunnan kiinteistöjen hoito ja muu kiinteistötoiminta, kaavoitus, liikenneasiat, yksityistieasiat, jätehuolto, satamat sekä kunnan liikelaitokset ja vesihuoltolaitos.
Lohja, Siuntio, Inkoo ja Karjalohja ovat muodostaneet 1.1.2009 alkaen sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alueen LOSTin. Sopijakunnat ovat antaneet Lohjan kaupungin tehtäväksi ja vastuulle järjestää sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut kokonaisuudessaan lukuun ottamatta varhaiskasvatusta.
Viimeksi muokattu: 16.1.2009