Perhe- ja lähisuhdeväkivalta
MITÄ VÄKIVALTA ON?
Fyysinen väkivalta: lyöminen, kuristaminen, hiuksista tai vaatteista repiminen, esineiden heitteleminen, teräaseella uhkaaminen, rajoittaminen tai liikkumisvapauden estäminen, pakottaminen seksuaaliseen kanssakäymiseen
Henkinen väkivalta: nimittely, vähättely, nöyryyttäminen, pelottelu, uhkaaminen, painostus, kiristäminen, kontrollointi ja muista ihmisistä eristäminen
Taloudellinen väkivalta: pakottaminen taloudelliseen riippuvuuteen, toisen oman rahan käytön kontrollointi ja muista ihmisistä eristäminen
Lapsen kaltoinkohtelu: hoidon ja huolenpidon laiminlyönti, yksin jättäminen ikätasoon nähden liian pitkäksi ajaksi, lapsen hylkääminen tunnetasolla
Väkivalta voi kohdistua lapsiin, aikuisiin vanhuksiin ja myös kotieläimiin. Väkivallan tekijä voi olla mies, nainen tai lapsi. Mitä vakavammasta fyysisestä väkivallasta puhutaan, sitä useammin se on miesten väkivaltaa naisia kohtaan.
Vanhemmat voivat käyttäytyä väkivaltaisesti lasta kohtaan
Lasta vahingoittaa pelon ja uhan ilmapiirissä eläminen, väkivallan näkeminen ja sen kohteena oleminen. Väkivallan käyttö kasvatuskeinona ei ole oikeutettua missään tilanteessa. Väkivallasta voi tulla käyttäytymismalli, joka siirtyy sukupolvelta toiselle.
Kun perheessä on toistuvasti väkivaltaa, se alkaa tuntua normaalilta
Väkivalta herättää syyllisyyttä ja häpeää usein sekä tekijässä että väkivallan uhrissa. Jatkuessaan väkivalta usein raaistuu. Uhri syyllistää itseään, salaa tapahtuneen ja uskoo väkivallan loppuvan, kuten tekijä vakuuttelee. Hyvien ja huonojen kausien vaihtelu on tavanomaista, mutta pelko on usein jatkuvaa. Väkivallan tekijällä on vastuu käyttämästään väkivallasta.
Vastuu on meillä jokaisella
Perhe- ja lähisuhdeväkivalta on vaiettu ilmiö. Perheessä, jossa on väkivaltaa, ei usein jakseta hakea apua. Väkivalta ei ole perheen sisäinen asia, vaan väkivaltaan pitää ulkopuolisten puuttua. Jos epäilet tai havaitset väkivaltaa läheisesi tai tuttavasi perheessä, ota asia puheeksi ja kannusta avun hakemiseen.
APUA ON SAATAVILLA – ET OLE YKSIN!
Lähde: Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2006:15
Viimeksi muokattu: 17.8.2009