Merituulen koulussa opetetaan monipuolisin opetusmenetelmin perustiedot ja -taidot sekä ohjataan ja edistetään oppilaiden kasvua itsetunnoltaan terveiksi, yhteistyötaitoisiksi ja vastuuntuntoisiksi aikuisiksi, joiden käyttäytymisessä näkyvät hyvät tavat. Koulu kasvattaa erilaisuuden hyväksymiseen ja elämän kunnioittamiseen. Oppilaita tuetaan suhtautumaan avoimesti ja suvaitsevasti, mutta myös arvioivasti ja rakentavasti yhteiskunnassa esiintyviä ilmiöitä kohtaan.
Peruskoulun yleisten ja ainekohtaisten tavoitteiden lisäksi pidämme tärkeänä opettaa oppilaille oppimista ja yhteistyövalmiuksia ja asettamaan tavoitteeksi elinikäisen oppimisen. Tuemme oppilaita luomaan hyvän perustan itsenäiselle, kunnianhimoiselle ja vastuulliselle opiskelulle sekä suhtautumaan oppimiseen myönteisesti. Koulun tavoitteena on kasvattaa iloisia opiskelijoita. Yksi tärkeä tavoite on myös myönteinen suhtautuminen alueen kaksikieliseen kulttuuriin.
Koulun koko opetussuunnitelma on ladattavissa tästä:
Viimeksi muokattu: 23.3.2010